Tervetuloa Rymyyn

Olette matkalla Heinolaan mökillenne päijänteen rantaan, kun isä kysyy ajettaisiinko toista reittiä ja katsellaan maisemia vaihtelun vuoksi. Mökki teillä on ollut jo vuodesta -00, mutta vuoden -01 jälkeen ette ole ajaneet Kalkkistenkylän läpi. Perheen äiti ja sinä pidätte molemmat hevosista, mutta pikkuveli inhoaa niitä yli kaiken. Isä kertoo uudesta tallista vasta kun olette jo tovin ajaneet, ettei kääntyminen enään kannattaisi. Asutte Vääksyssä ja tottuneet todelliseen maalaistalli miljooseen ilman maneeseja ja sen sellaista. Isä kertoo, että Rymyrinne niminen talli on aivan uskomalttoman hieno ja tallilla on paljon uusia hienouksia. Suusi oli loksahtaa auki, kun isäsi näytti sinulle hienoa esitettä, jossa esitellään talli ulkoa, maneesi, kävelytysmatto, vesimatto ja hienoa estekalustoa. Kuitenkin ennen tallille menoa isä päätti veljesi lepytelläkseen poiketa mansikkatilalla, josta ostitte herneitä, mansikoita, limua, mehua, vihanneksia ja isä osti itselleen ja äidille viinipullon. Yläkerran kahvilasta tuli saman aikaisesti yksi tyttö, jonka perässä kaksi pitkää poikaa. Kaikilla oli ratsastusvarusteet päällä ja yllään Rymyrinne paita tai huppari. Tilan omistaja tervehti tyttöä nimellä Norpatar ja poika Aleksi ja Markus. Kun tallityypit oli poistuneet morjestaen meille, niin isä kertoi heidän olleen siltä hienolta tallita. Tilan omistaja sattui kuulemaan tuon ja kysi pidämmekö hevosista. Isä ilmoitti kahden pitävän, joista toinen voisi vaikka asua tallilla. Kun lähdimme kuulit tilan omistajan soittavan jollekin, muttet osannut arvata soiton menevän tallille.
Hiekkatien vieressä kulki ihanasti puita, joiden välistä kurkisti puutarhat, joissa osassa oli hienoja puoliverihevosia. Parkkipaikalla huomasit jo, että suurella kentällä ratsasti tyttö isolla hevosella esteitä. Hevonen näytti kuumalta ja mielyttämis haluiselta. Mentyäsi kentän laidalle huomasit toisen pojista, joka oli mansikkatilallakin. Hän esitteli itsensä Aleksiksi ja kertoi, että ratsastaja on hänen siskonsa Norpatar tai Silja ihan miten vain. Hän kertoi myös, että mansikka tilalta soitettiin ja kerrottiin teidän tulosta. Teillä on kuulemma lähistöllä mökki tai siis Heinolan puolellahan se on. Kerrot mökin sijaitsevan Ruotsalaisen ranaassa. Aleksi totesi, että sieltähän on lyhyt matka veneellä joku puol tuntia satamaan, josta voitaisiin sovittuna ajan kohtana käydä hakemassa, jos olisit kiinnostunut tulemaan kesällä useamminkin tallille. Talvella kulkee julkiset hyvin kylään asti. Innostut heti ja kinuat isältä luvan kulkea tallile teidän veneellä, johon sinulla on kortti. Saat luvan ja voi siitähän se riemu ratkeaa. Lupaat tulla jo seuraavana päivänä käymään tallilla ja katsomaan paikkoja tarkemmin. Olet valmis myös hoitamaan jotakin hevosta tai vain auttelemaan tallin teossa. Hyvästelette toisenne ja koko matkan mökille hehkutat tapaamista ja tulevaisuuttasi Rymyrinteen tallilla. Isä lupasi maksaa kulkemiset ja äiti lupasi harkita mahdollisten valmennusten ja tuntien kustannukset. Kisamaksut jäisivät ainankin aluksi omille kontillesi äitisi käskystä. Mutta eipä hätää. Yleensä ulkopuolisissa kisoissa talli maksaa lähtömaksun.

Esteratsut

Ulkoasu © Maiju V. 2010